tiistai 17. tammikuuta 2017

Vanhusviikko

Ensin tutustuimme vanhainkotiin ja asukkaisiin. Meille esiteltiin vanhainkodin toimintaa.
Meidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin per osasto.
Meillä anettiin omat vanhukset, joiden kanssa tutuistimme, juttelimme, kiertelimme osastoa.
Paistoimme makkaraa sisätiloissa ja autoimme vanhuksia syömisessä.
Kävimme vanhuksen kanssa ostamassa vaatteita ja puimme heidät.
Toisena päivänä veimme vanhukset ulos . Ulkona oli vanhoja työkaluja ja kysyimme vanhuksilta muistavatko he mitä ne ovat.
Minun vanhukseni ei muistanut.
Ulkona paistettiin korvapuusteja, karjalanpiirakoita, tarjottiin kahvia ja mehua.
Viimeisena päivänä järjestimme juhlat. Ennen juhlaa puimme vanhukset ja annoimme aamupalaa.
Sen jälkeen veimme juhlasaliin, jossa oli tarjoilua ja musiikkia.
Tanssimme vanhusten kanssa.
Lopuksi tarjoisimme kakkua, pullaa ja kahvia.
Minun mielestani oli kiva paikka. Tykkäsin olla vanhuksen kanssa.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Musiikkituokio



Suunnitelkaa toiminnallinen musiikkituokio lapsiryhmälle. Tuokion kesto on noin 20 min. Sisällyttäkää mukaan lauluja, leikkejä ja soittamista sekä muuta mieluisaa toimintaa. Käyttäkää itse valmistamianne kierrätyssoittimia.
Muistakaa ilo ja leikkimielisyys!


Ryhmä 1 Alle 3-vuotiaat lapset
Ryhmä 2 3-5-vuotiaat lapset
Ryhmä 3 6-vuotiaat lapset



Kaikille ryhmälle tehdään marakassit suklaamunien muovikuorista, joihin laitetaan riisiä sisälle. Lisäksi tehdään puutikuista kapulat, joita hakata yhteen.




alle 3-vuotiaat lapset: ohajaaja laulaa lapset soittaa soitimet kaikki sa kokeilla molempia soittimia . Ohjaaja neuvoo myös käsillä taputtamisessa




3-5-vuotiaat lapset

Esim soppii ABC lauluja ja tuiki tuiki tähtönen. lapset laulaa ohjaajan mukana. kaikki soittaa soittimia.Esim joulun alla joulu lauluja. lauletaan mitä lapset itse halua.




6-vuotiaat lapset

Ohjaaja ojata lauluja, mutta lapset itse toivoo ja päättää kappaleet. varmaan aika paljon poppia radiosta..

Esim. Robinia.

ohjaaja neuvoo tahdin soittimien soitossa..

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Lasten kirjallisuus

Kirja 1. Riepu-kirja on sopiva alle 3-v, koska se on sopivan kokoinen, kestävä ja kova. Sivut ovat värillisiä, kirjassa on isot kuvat ja isot tekstit.

Kirja 2. HYVÄÄYÖTÄ-kirja on pieni ja kätevä, siinä on isoja kuvia ja lyhyt teksti, joka kertoo mitä kuvassa on. Kirja sopii alle 3-vuotiaille.

Kirja 3. Lauri Päiväkodissa (Doris Rűbel) on kirja, jossa seurataan tapahtumia ja siinä on kuvia. Se on hyvä alle 3-v.

Kirja 4. Katso Ja Opi Kuviot, Sopii 3-5v.
Lapset pitävät värikkäistä ja kirkkaista kuvioista. Seepran raidat, vaatteiden ruudut ja lehdet opettavat lasta tunnistamaan erilaisia kuvioita.

Kirja 5. Dinosauruspäivä on sopiva 3-5v.
Kirjassa on kuvia ja niistä kertovia tekstejä, joita vanhemmat voivat lukea lapselle.

Kirja 6. Puppe ja maatalon eläimet, sopii 3-5v.
Kirjassa on kuvia ja niistä kertovia tekstejä, joita vanhemmat voivat lukea lapselle.

Kirja 7. Miina ja Manu juhlivat, sopii monenikäisille.
Kirjassa on lapsia kiinnostavia kuvia ja vähän tekstiä.

Kirja 8. Hauskat päivät, sopii monenikäisille.
Kirjassa on lapsia kiinnostavia kuvia, mutta aika paljon tekstiä. Lapsi voi lukea itse, jos osaa tai vanhemmat voivat lukea sitä lapselle.

Kirja 9. Suuri urheilukirja, sopii monenikäisille.
Kirjassa on lapsia kiinnostavia kuvia, mutta aika paljon tekstiä. Lapsi voi itse lukea, jos osaa tai vanhemmat voivat lukea sitä lapselle.

Varhaiskasvatussuunnitelma

1,2,3) Mitä yhtäläisyyksiä löydät varhaiskasvatussuunnitelmista?
Yhteistä varhaiskasvatussuunnitelmissa on se, että niiden tehtävänä on suojella ja edistää lasten oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. Molemmissa mainitaan lapsen turvallisen oppimisympäristön varmistaminen. Molemmista löytyy lasten osallisuutta tukeva käytäntö. Lasten ymmärrys yhteisöstä, oikeuksista, vastuusta ja valintojen seurauksista kehittyy osallisuuden kautta. Amurin päiväkodissa osallisuutta tuetaan ohjaamalla, kannustamalla ja tukemalla lapsia ilmaisemaan ilman itseään. Molemmissa on huomioitu lasten kieli- ja kulttuuritausta. Amurin päiväkodissa Lapsen kulttuuritausta ja suomen kielen taitotaso huomioidaan lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Molemmissa tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Molemmissa tunnistetaan leikin merkitys vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. Molemmissa varhaiskasvatussuunnitelmissa henkilöstön tehtävä on opettaa arvoja, toisten kunnioittamista ja vastuuntuntoista toimintaa. Molemmissa mainitaan tilojen ja oppimisen tärkeys. Molemmissa on mainittu monipuolisuus liikunnassa. Liikkumista tehdään sisällä ja ulkona. Amurin suunnitelmassa on kerrottu liikkumisesta tarkemmin. Molemmissa suunnitelmissa on taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen. Molemmissa on kerrottu tutkimisesta
5) Millainen rooli lähihoitajalla on lapsen vasu-keskustelussa? 
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen on prosessi, joka alkaa lapsen ja perheen tutustumisesta päivähoitoon ja hoitajiin.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa lähihoitaja ottaa huomioon vanhempien tietämyksen omasta lapsestaan ja lapsen omat kokemukset, kertomukset, mielenkiinnon kohteet ja vahvuudet

Kasvattajien asiantuntijuus ja tietämys lapsen kehityksestä, lapsen yksilöllisen tuen tarpeet ja kasvattajien havainnot lapsesta ryhmän jäsenenä huomioidaan suunnitelmassa.


esittely itsestani

Minun nimeni on Abdulqaadir olen asunnut Suomessa 7v minun kotoisin on Somaliasta.
 Muutin Suomeen vuonna 2008 kävin valmistavassa  se kesti vuosi.
Vuonna 2010 kävin peruskoulussa ja sen loppuu kevällä 2012.
Peruskoulu jälkeen  aloitin töitä.
Tämän vuosi sain opiskelemaan lähihoitajaksi.